Voltmen – sähköurakoinnin vahva kumppani vuodesta 1993
Olemme kotimainen sähköurakointiyritys ja toimimme pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomen alueella. Erikoistumme huolto-, kunnossapito- ja urakointipalveluihin vaativissa ympäristöissä, kuten sairaaloissa, toimitiloissa ja teollisuudessa.
Pitkäaikaisia asiakkaitamme ovat mm. HUS, Helsingin kaupunki, Stara, Omnia, Finavia, Mehiläinen ja Tesla – sekä useat taloyhtiöt ja kiinteistönomistajat. Vastaamme esimerkiksi Etelä-Suomen lääkintätilamittauksista ja toteutamme Teslan superlatausasemia valtakunnallisesti.
Meidät tunnetaan ammattitaidosta, toimintavarmuudesta ja korkeasta työn laadusta. Henkilöstömme koostuu motivoituneista, eri ikäpolvien sähköalan ammattilaisista, joiden osaaminen täydentää toisiaan. Voltmenilla palveluasenne, vastuullisuus ja työn jälki ovat avainasemassa asiakastyytyväisyydessä – ja syy siihen, miksi meidät valitaan yhä uudelleen.
Vuodesta 2015 lähtien olemme olleet osa Instalco-konsernia, yhtä pohjoismaiden johtavista teknisten palveluiden toimijoista.
Olemme osa Instalcoa
Paikallista läheisyyttä ja suuren yrityksen mahdollisuudet. Instalcolla on valtakunnallisesti kattava toiminta Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Saksassa yli 175 tytäryhtiön ja yli 7 000 työntekijän kautta.
Tietoa Instalcosta